Acubizin ihmiset: Kasper asiakassuhteista

Sisällön

”Acubiz ihmiset” on artikkelisarja, joka vie sinut Acubizin kulissien taakse. Nämä ovat tarinoita arjen sankareista. Tässä artikkelissa valokeila on suunnattu Kasper Brøckneriin, joka on vanhempi konsultti jonka jokapäiväinen toiminta heijastelee mottoa ”teemme monimutkaisesta yksinkertaista”.

Kauanko olet työskennellyt Acubizilla?

Olen ollut Acubizilla hieman yli kahdeksan vuotta. Työntekijöitä oli tuolloin 12-13 ja suurin osa konsulttikollegoistani ovat edelleen tänäkin päivänä lähes samoja. Toki tiimiin on sittemmin tullut myös muutama lisäkollega. Toimitusjohtajamme Lars de Nully haastatteli minut aikanaan ja muistan lauseen, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Hän selitti Acubizin liiketoimintaa näin: ”Teemme monimutkaisesta yksinkertaista”. Olen sisäistänyt tämän lauseen merkityksen ja nykyään se ohjaa työtäni voimakkaasti.

Asiakassuhteiden Kasper on puhelimessa

Mikä on suurin ero Acubizissa nyt verrattuna Acubiziin silloin kun tulit taloon?

Ehdottomasti roolien määrä. Aloittaessani minulla oli useampia rooleja ja monia eri vastuualueita, minkä lisäksi tehtäväni olivat moninaisempia ja monipuolisempia. Nykyään olen enemmän erikoistunut nimenomaisesti tarjoamiimme ratkaisuin ja tämä sopii minulle hyvin.

Voitko kertoa lukijalle mitä te asiakassuhdepuolella teette?

Kyllä. Astumme kuvaan välittömästi, kun asiakas on allekirjoittanut sopimuksen kanssamme. Mottomme on tehdä ”tyytyväisestä ostajasta tyytyväinen asiakas”. Tehtävämme on siis varmistaa, että asiakas on jatkossakin tyytyväinen ostamaansa ratkaisuun. Tämä sisältää kaiken toteutuksesta päivittäiseen käyttöön ja tukeen. Hoidamme kaikki asiakkaat ja he siirtyvät huolellisesti suunniteltuun toteutusprosessiin, jossa ratkaisu rakennetaan yrityksen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Saarnaamme täällä myös ”Acubiz-tavasta”, joka on suosituksemme asioista, jotka tulee ottaa huomioon jotta asiakkaamme hyötyvät Acubizista mahdollisimman paljon.

Mitä juuri sinun työtehtäväsi sisältävät?

Olen käyttöönottokonsultti, mikä tarkoittaa, että olen asiakkaan rinnalla kun otamme käyttöön Acubizia heidän organisaatiossaan. Aloitan tutustumalla asiakkaan liiketoimintaan ja kirjanpitoprosessiin A:sta Ö:hön. Työskentelen aina loppukäyttäjää silmällä pitäen, sillä ohjaamme työntekijöitä suorittamaan kirjanpitotehtävät. On välttämätöntä, että onnistun tekemään Acubizista ymmärrettävän, intuitiivisen ja helpon loppukäyttäjälle kirjanpitosäännöistä tinkimättä. Motto ”teemme monimutkaisesta yksinkertaista” ilmentää tässä hyvin itseään.

Miten määrittelisit hyvän työpäivän?

Kun yhteistyö asiakkaan ja Acubiz-ratkaisun kanssa yhdistyvät. Kun sekä loppukäyttäjät että talousosasto ovat tyytyväisiä, saamme lopputulemana tyytyväisen asiakkaan. Tulen onnelliseksi siitä kun asiakas on tyytyväinen. Myös se ilahduttaa minua kun asiakas omaksuu neuvojamme ja saa aikaan positiivisia muutoksia kiireisessä arjessaan.

Millaisia kysymyksiä kollegoiltasi tulee sinulle?

Kysymykset liittyvät pitkälti ratkaisuumme ja sen hienovaraisuuteen. Tuntuu, että kollegoideni ajattelevat minun tuntevan ratkaisumme perusteellisesti, ja olen kyllä samaa mieltä heidän kanssaan. Ratkaisussamme on paljon konfigurointi- ja yhdistelmävaihtoehtoja, ja pidän tietoni jatkuvasti ajan tasalla, jotta voin tarjota asiakkaillemme juuri heidän tarpeitaan vastaavan ratkaisun. Tekninen tieto on lähellä sydäntäni. Myös ymmärrykseni käyttäjäkokemuksesta on myös hyvä sillä olen itsekin todella vaativa käyttäjä. Pystyn samaistumaan käyttäjiin ja näkemään asiat heidän näkökulmastaan. On hienoa, että monet kollegani voivat hyödyntää näkemyksiäni aika-ajoin.

Mikä on hauskin tai yllättävin asia, mitä sinulle on tapahtunut asiakastapaamisissa?

Kerran menin tapaamiseen asiakkaan kanssa, joka oli varannut vaikuttavimman kokoushuoneensa. Se sijaitsi keskellä toimistomaisemaa ja sen ympärillä oli lasi. Istuin tuolille ja ristin jalkani, mutta en huomannut, että tuolilla oli kolme jalkaa. Menetin tasapainon jonka seurauksena sekä tuoli että minä päädyimme lattialle. Kokoukseen osallistuneiden mielestä se oli hauskaa. Tärkeintä kuitenkin oli, että tapaaminen meni hyvin eikä mitään vahinkoa tapahtunut. Se oli kuitenkin huvittava episodi.

Mikä on suurin ero Acubizin ja entisten työpaikkojesi välillä?

Haluaisin korostaa kollegiaalista yhteenkuuluvuutta. Pyrin aina olemaan positiivinen ja iloinen kaikessa tekemisessäni, ja toivon, että tällä on positiivinen vaikutus kollegoihini. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että työtovereiden positiivinen ajattelutapa on ollut yhteinen nimittäjä työmarkkinoilla ollessani. Acubizilla positiivinen vire on kuitenkin melko ainutlaatuinen. Jopa koronakriisin aikana ihmiset syövät yhdessä lounasta ja nauttivat perjantaibaarista – toki virtuaalisesti. Se pitää minut liikkeellä ja ylläpitää tunnetta siitä, ettemme ole täysin erillään.

Kerro itsestäsi jokin hauska asia. Jotain mitä ihmiset eivät tiedä sinusta.

Olin partnerina yrityksessä useita vuosia vakituisen työni ohella. Jossain vaiheessa koin että se vei liikaa vapaa-aikaani ja mietin kumppanuutta koko ajan. Lopulta päätin irtautua siitä. Sen sijaan olen sukelsin e-urheiluun ja ryhdyin ajamaan kilpaa netissä. Minulla on 25 vastustajaa ympäri Eurooppaa. Jopa poikani, joka pelaa Fortnitea, kertoo ystävilleen isänsä kilpa-ajoista, ja se tuo ”katu-uskottavuutta” sekä pojalleni että minulle hänen ystäviensä keskuudessa. E-urheilu on paljon vähemmän stressaavaa ja paljon hauskempaa. En ajattele kilpa-ajamista liikaa. Sen sijaan istun alas, kilpailen ja sen jälkeen palaan arkeen. Moottoriurheilu on kiinnostanut minua vuosia ja tämä on vaaraton tapa osallistua itsekin.

Lisää artikkeleita

Det er super, at I har styr på processerne!

Hvis I på et tidspunkt skal kigge jeres processer efter i sømmene, så har vi lavet et lille opslagsværk, som I eventuelt kan kigge i.

Hvis du udfylder formularen nedenfor, så sender vi et eksemplar til dig.

Den ultimative guide til: Expense Management
For at udfylde formularen, skal du først acceptere vores marketing cookies.
Klik her for at tilpasse dine valg af cookies.

Få en gratis demonstration

For at udfylde formularen, skal du først acceptere vores marketing cookies.
Klik her for at tilpasse dine valg af cookies.

Godt at høre, at I har mestret Expense Management!

Lorem ipsum…

For at udfylde formularen, skal du først acceptere vores marketing cookies.
Klik her for at tilpasse dine valg af cookies.

Pyydä ilmainen demo

Täyttääksesi lomakkeen, sinun on ensin hyväksyttävä markkinointievästeet.
Napsauta tätä muokataksesi evästevaihtoehtojasi.

Ilmainen

Täyttääksesi lomakkeen, sinun on ensin hyväksyttävä markkinointievästeet.
Napsauta tätä muokataksesi evästevaihtoehtojasi.