Apua! Työni katoaa!

Sisällön

Miksi automatisoinnin ja erilaisten prosessien optimoinnin kovaäänisimmät vastustajat ovat niitä, jotka luulevat tietävänsä eniten, vaikka tietävät vähiten?

Olen työskennellyt prosessien optimoinnin parissa yli 30 vuotta. Törmään tuon tuosta lausuntoihin kuten ”digitaalinen prosessi ei sovellu meille”, ”ei siihen kauaa mene” ja ”homma käy käsin ihan yhtä helposti”. Tulevaisuuden mukanaan tuoma edistys ja kehitys tuovat kuitenkin mukanaan aina myös muutoksia, eikä se ole ollenkaan niin vaarallista kuin jotkut luulevat.

1000 ja yksi negatiivista ennakkoluuloa

Monet kielteiset ennakkoluulot ja väärinkäsitykset vaikeuttavat uuden teknologian ja nykyaikaisten prosessien käyttöönottoa. Useimmat pelot ovat kuitenkin turhia. Moni pelkää esimerkiksi työpaikkansa puolesta. Se on ymmärrettävää, sillä prosessien automatisointi todella säästää luvattoman paljon työaikaa.

On kuitenkin todella harvinaista, että ihmisiä lomautettaisiin tai irtisanottaisiin sen takia, että prosesseja on onnistuttu automatisoimaan, optimoimaan ja virtaviivaistamaan. Päinvastoin, kyse on yleensä tylsistä rutiinitehtävistä, joita harva tekee muutenkaan kovin mielellään. Näistä vapautuvat resurssit voidaan sitten jakaa uudelleen sellaisiin tehtäviin, joissa ihmisellä on todellista arvoa.

Tämä taas johtaa parhaimmillaan parempaan tuloksentekokykyyn, joka taas pikemminkin lisää henkilöstön tarvetta kuin vähentää sitä. Näin etenkin kasvuyrityksissä.

Uudet mahdollisuudet

Uudet teknologian tarjoamat mahdollisuudet, kuten robotiikka, tekoäly ja koneoppiminen ajaa yrityksiä vuosi vuodelta enemmän prosessien optimoinnin pariin tulevaisuudessa. Samalla kohdataan muutosvastarintaa, koska aina on ihmisiä, jotka “pelkäävät” uusia aloitteita ja uuden tekniikan käyttöönottoa. Tosiasia kuitenkin on, että yritykset joutuvat hyödyntämään näitä mahdollisuuksia ja hyväksymään sen että maailma muuttuu, koska muutkin tekevät niin, eikä kilpailukyvystä ole mahdollista pitää kiinni jos prosessit ovat tehottomampia kuin kilpailijoilla. Kuten jo muuan Herakleitos sanoi 500 vuotta ennen ajanlaskua: “Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.”

Ihmisluonne

Kun ihmiset puhuvat uuden teknologian mukana tulleista muutoksista, heiltä usein unohtuu positiivinen näkökulma. Negatiiviset asiat saavat keskusteluissa ja ihmisten mielissä enemmän painoarvoa kuin hyvät asiat, vähän samaan tapaan kuin huonot uutiset televisiossa. Ja silti, koska aika kultaa muistot, vanhoja hyviä aikoja on ikävä, vaikka oikeasti kaikki oli huonommin.
Jotta kehitys saisi edetä, pitäisi onnistua kampittamaan muutoksen pelko. On sanottu, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Ihminen ei kuitenkaan ole koira, vaan maailman älykkäin kädellinen ja sopeutumisen mestari.

Jos mietitään koko ihmislajin historiaa ja evoluutiota, niin aika laajalle on tämä savanniapinalaji onnistunut leviämään. Olemme asuttaneet kaikki mahdolliset elinympäristöt tällä planeetalla ja sen lisäksi olemme pallomme ainoana lajina käyneet omin voimin avaruudessa. Jos mietit, millaisia suuria mullistuksia tälle matkalle on kaiken kaikkiaan mahtunut ja millaisissa olosuhteissa olemme säilyneet, on muutaman yrityksen sisäisten prosessien automatisointi ja työnkuvan muutokset enemmän ihmisille sopiviin tehtäviin vielä aika pientä.

Entäs ne hyvät uutiset?

Kaikille teille, jotka tunnette olonne tavattoman epämukavaksi muutoksen keskellä, sanon tämän: Sinun työsi tulee muuttumaan joka tapauksessa. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että sinä kyllä pärjäät! Huoli pois!

On tietenkin tärkeää, että työntekijöille tiedotetaan kunnolla missä mennään, mitä optimoidaan ja miksi. Vuoropuhelu on tärkeää ja kun työnkuva muuttuu, se edellyttää usein myös lisäkoulutustarpeita.

Jos haluaa mukavamman tulevaisuuden, on opittava arvostamaan muutosta ja suhtautumaan positiivisesti siihen mitä ei vielä ymmärrä. Kun suhtautuu tulevaisuuteen uteliaasti, on helpompi päästää irti turhista peloista.

Lisää artikkeleita

Det er super, at I har styr på processerne!

Hvis I på et tidspunkt skal kigge jeres processer efter i sømmene, så har vi lavet et lille opslagsværk, som I eventuelt kan kigge i.

Hvis du udfylder formularen nedenfor, så sender vi et eksemplar til dig.

Den ultimative guide til: Expense Management
For at udfylde formularen, skal du først acceptere vores marketing cookies.
Klik her for at tilpasse dine valg af cookies.

Få en gratis demonstration

For at udfylde formularen, skal du først acceptere vores marketing cookies.
Klik her for at tilpasse dine valg af cookies.

Godt at høre, at I har mestret Expense Management!

Lorem ipsum…

For at udfylde formularen, skal du først acceptere vores marketing cookies.
Klik her for at tilpasse dine valg af cookies.

Pyydä ilmainen demo

Täyttääksesi lomakkeen, sinun on ensin hyväksyttävä markkinointievästeet.
Napsauta tätä muokataksesi evästevaihtoehtojasi.

Ilmainen

Täyttääksesi lomakkeen, sinun on ensin hyväksyttävä markkinointievästeet.
Napsauta tätä muokataksesi evästevaihtoehtojasi.